Houston, I have a problem.

Tuuli täältä Texasista moi! Perille päästiin lauantai-iltana 15h lentomatkailun jälkeen. Lennot ja maahantulot meni oikein kivasti. Pientä ahdistusta aiheutti autoilu lentokentältä hotellille pimeässä, yli vuorokauden valvoneena, autoillen 10-kaistaisella highwaylla. Kaitsu onneksi osaa ajaa, mutta väsyneenä se ei ole kivaa, kun tuolla ajetaan lisäksi todella kovaa. Matkaa kentältä Woodlandsiin on noin 30min ajomatka, eli oikein sopiva.

Isompi ongelma syntyi pyörälaukun kanssa. Kaitsulla on kaverin pyörälaukku ollut lainassa jo monella reissulla. Laukussa roikkuu myös numerolukko joka on ollut kaikki reissut vaan auki ja pitänyt vetoketjut yhdessä, ihan siksi että lentokentän turvatarkastuksissa voivat avata laukun ja tarkistaa sisällön. No niin oli tehty nytkin. Mutta…numerolukon lukitus oli pyöräytetty sekaisin. Ja eihän meillä ollut sitä hiton koodia! Aika turhauttava tilanne, yksi pieni metallimötikkä estää yhden vetoketjun avaamisen. Eikä sitä laukkua voi palasiksi repiä, kun pitäähän täältä saada pyörä myös paluumatkalle. Ja nuo laukut maksaa helposti sen 500e. Erityisesti harmitti, kun NormaTecin Recoverybootsit oli pyörälaukussa, ja Kaitsu olisi halunnut ne heti jalkaan lentomatkasta palauttamaan. Ja tietenkin tärkeintä olisi heti aamulla laittaa itse pyörä ajokuntoon. Mutta minkäs teet, no code, no fun. Laukun omistajalle laitettiin heti viestiä että muistaako hän, mikä koodi lukossa on. Käytiin sitten rättiväsyneinä nukkumaan ja kun herättiin, vastaus oli saatu. Tai oikeastaan useita vaihtoehtoja, koska eihän lukon koodaaja ollut käyttänyt laukkua pariin vuoteen eikä muistanut yhtään mikä lukituskoodi siinä on. Tietenkään. Näitä koodeja räplättiin lukkoon epätodellisessa jetlag-pirteydessä ja todettiin että ei auta, kun saada järeämpiä työkaluja joilla lukko saadaan auki, sillä mikään koodi ei ollut oikea. Kello oli 4 yöllä, joten ehti hyvin suunnittelemaan mitä tehdään 🙂

Note to myself: Lukon tarkoitus on estää halutun tarvikkeen saaminen.

Aamupalan jälkeen lähdettiin kohti Walmartia, joka oli avoinna pääsiäispäivästä huolimatta. Kohti hardware-osastoa ja henkilökunnalle kysymys mistä löytyisi rautasaha? Koska I have a little problem… Samalla ostettiin ruokaostokset. Joista sanon vaan, että on ihanaa kun kaupassa on halpaa ruokaa, ja sitä on todella paljon. Iso kasa ruokaa ja rautasaha maksoi alle 50 dollaria.

Hotellilla Kaitsu sahasi vetoketjun pidikkeet poikki ja saatiin lukko hiiteen ja laukun vetoketju auki. Helpotti kummasti oloa ja seurueemme tunnelmaa, joka oli hetken jo hiukan synkistynyt. Laukun sisältö oli myös kunnossa, ja Kaitsu sai himoitsemansa Normatecit jalkaan.

Tänään on vielä pyhäpäivä kun on pääsiäismaanantai. Tarkoitus oli mennä uimaan, mutta onneksi tarkistin aukiolot netistä sillä uimahalli aukeaa vasta huomenna. Kilpailun uintipaikalle ei pääse uimaan, sillä se on joku tekojärvi tai luonnonsuojelualue, jossa uinti on muuten kielletty paitsi kisapäivänä. Niinpä lähdettiin tekemään pyörätreeniä.

Pyöräilyä varten täytyy ajaa autolla ensi ulos täältä Woodlandsista, sillä tiet on ihan liian “isoja” pyöräilyyn. Liikaa autoja eikä piennarta missä voisi ajaa turvallisesti. Löytyi kiva maaseutureitti jossa Kaitsu teki 1,5h kevyen pyörätreenin. Nyt kisaviikolla treeni on vain ylläpitävää kehon ja hermoston herättelyä, mitään pitkäkestoista ja kovaa ei enää tehdä. Kisaan on enää muutama päivä 🙂

Tajusin vasta tänään, että täällä merkitään tien opasteet niin hämmentävästi, että ajoimme eilen myös harhaan sen takia. Risteyksen yläpuolella olevat kyltit opastavat nimittäin tien suuntaisesti. Ehkä näin on myös Konalla, mutta siellä ei ole vaan tarvinnut katsoa kylttejä, kun teitä on niin vähän 🙂

Tässä risteyksessä David Memorial Drivelle ei käännytä oikealle, vaan se jatkuu suoraan. Risteyksen toisella puolella kyltissä lukee Tamina Road, ja se ei ole tuolla edessä, vaan Tamina Rd on ristävä tie jonne käännytään oikealle tai vasemmalle. Tajuuksä? Mä tajusin tämän tänään.