Tänään on tasan 10 päivää Texasin Ironman kisaan. Minulta on kyselty paljon jännittääkö kisa, mitä jos kaikki ei menekkään niin kuin olet suunnitellut. Näistä muutamista kysymyksistä rakennan tämän blogitekstin. Ja miksi niin itsevarmana voin lähteä kisaan mukaan.
Kun tämä projekti sai alkunsa syyskuun alussa, ensimmäinen ajatus oli: Ole rehellinen itsellesi, heitä kaikki fiktiot hornantuuttiin. Tässä suuri apu on ollut tietenkin Trainingpeaks ohjelmisto. Ja toinen palautumisen seurannan ykkönen EmfitQS. Näiden avulla tiedän joka päivä missä kunnossa olen ja mihin pitää päästä.
Sanonta kuuluu, ”Olet yhtä hyvä kuin sinun viimeinen kilpailusi”. Niinpä.. minun viimeinen kisa on siis ollut Hawaii Ironman 2017. Eli puolitoista vuotta sitten. Nälkä on hirmuinen! Mutta se ei tarkoita sitä että menestys on itsestään selvää.
Sitten päästääkin tuohon Zerodin sloganiin. #trainhard #racehard. Kuten tuossa alussa sanoin. Ole rehellinen itsellesi. Moni kysyy minulta eikö Kaitsu ikinä tule sellainen fiilis ettei tänään huvita treenata. Olen aina vastannut ei ole. Kysyisitte mieluummin, oletko joutunut väsyneenä treenaamaan? Olen toden totta. Välillä jalat, kädet ja pää painaa niin paljon ettei mitään järkeä. Mutta se on ohi menevää. Aivot kuitenkin muistaa sen tunteen ja saattaa auttaa sinua kisatilanteessa! #imtry
Sitten loppuun miksi minua ei voi voittaa. Tai siis voi, mutta en usko siihen. Olen antanut tähän projektiin kaiken. Yksittäinen treeni, viikko ja kuukausi 110%. Ollut välillä niin väsynyt ettei sitä kukaan ymmärrä. Toivonut vain että palautuisin seuraavaan treenipäivään, aina en palaudu mutta pystyn vetämään harjoituksen silti. Sitten on niitä treenejä joista ei voi puhua ettei joudu tuomituksi hulluksi. Tälläinen harjoitus osui APcampille & KohtiKonaa Campille. Se harjoitus kesti 7h (3 x duathlon) kaikki leiriläiset näkivät että olen hyvin väsynyt. Mutta kunnioittivat minua eikä kukaan kysellyt ”miten meni” tai ”olipa pitkä päivä” näin se vaan menee. Niin halusin vaan kertoa että minua on ihan hiton vaikea voittaa. Ja Tuulille sanoinkin että haluan tulla nopeasti maaliin. Kiitos teille arvostan!
ps. Tuuli lupasi kirjoitta pari blogia Texasista, ei kuulemma joka päivä mutta jotain juttua on tulossa 🙂
