Aiettä! Kisan aatto, perjantai. Aamupäivällä vielä pientä varusteiden säätöä, ja sitten lähdettiin kohti kisakeskusta viemään pyörä vaihtopaikalle Kailuan legendaariselle laiturille. Tässä kohtaa tuli pieni jännityksen tunne, mutta se loppui kun pääsi pelipaikalle. Eihän tässä ole mitään ihmeellistä, tämä on tehty ennenkin.
On myös helpotus että pääsee pyörästä eroon, niin tietää että sille ei nyt enää ole mitään tehtävissä. Huomenna riittää, että saa itsensä kisapaikalle ajanotto-chippi jalassa, juomapullot pyörään, ilmaa renkaisiin, uintipuku päälle ja tulta päin!
Tiedän kyllä, että huomenna minua jännittää ainakin seuraavissa kohdissa:
- ennen starttia
- odottaessa koska Kaitsu tulee uinnista
- odottaessa pyörältä
Toivottavasti nämä olisi ainoat kohdat 🙂 Juoksun alku on aina helpotus, kun pyöräosuus on vihdoin ohi. Pyörältä voi vain toivoa että ei tule teknisiä murheita, ei rengasrikkoja, eikä varsinkaan vaaratilanteita. Nehän ne aina pelottaa. Kaitsun juoksuosuutta ei onneksi tarvitse erityisemmin jännittää.
Eikä oikeastaan koko kisaa. Tämähän on juuri se matka, jossa Kaitsu on parhaimmillaan, Ironman-triathlon. Ja myös reitti, jossa Kaitsu on parhaimmillaan. Reitti, jonka hän osaisi vaikka silmät kiinni.
-Tuuli