Kyllä minä olen treenannut ihan koko ajan. Mutta harjoittelu on ollut erittäin leppoisaa nautiskelua. Menohaluja olisi ollut kovaankin treeniin ja rajusti, mutta maltoin. Muutenkin tämä syksy on ollut itselleni erittäin poikkeuksellinen, kun olen saanut viettää ylimenokautta valmennettavien kanssa. Pitää nimittäin mennä ajassa 6 vuotta taaksepäin vuoteen 2012. Tällöin minulla on viimeksi ollut normaalin suomalaisen triathlonistin syyskuun ylimenokuukausi. Olen ollut viimeiset 6 vuotta joko Konalla tai syksyn Ironmanissa.
Pientä historiaa KohtiKonaa projektista. Voitokkaan IM-Sweitsin jälkeen tavoittelin Konalla 2013 M45 voittoa mutta tuo kisa epäonnistui olin 11. Siitä sisuuntuneena starttasin IM-Lanzarote 2014 kisaan. Mutta rengasrikko pilasi tuon karsintakilpailun. Olin jo heittämässä pyyhettä kehään kun minut vielä houkuteltiin IM-Barcelonan kisaan lokakuun alussa 2014. Olin treenannut tuohon kisaan ”vähän”huonosti mutta sain slotin Konalle 2015 kisaan. Noh jos olin treenannut Barcelonaan huonosti niin nyt sitten treenattiin KohtiKonaa senkin edestä. Jos olisi silloin tajunnut ottaaa videopätkiä treenien jälkeen miten väsynyt mies voi olla, ja silti pitää jaksaa.
Noh kova työ palkittiin Konalla hopealla vain reilut 1.30 voittajalle jääneenä. En tiedä kuinka paljon olisin voittanut seuraavaa kilpailijaa ilman rengasrikkoa, tai mikä minun loppuaika olisi ollut ilman Hawin alamäen superWatteja kun ajoin rengasrikon jälkeen 30min 4.3w/kg.
En ollut taloudellisesti ja henkisesti valmis kilpailemaan Konalla 2016. Halusin kisata syyskuun lopulla IM-Mallorca kisassa. Treenasin viimeiset 12 vkoa samalla sapluunalla kun 2015 Konalle. Voitin sarjani ylivoimaisesti kovalla kisareitillä ajalla 9:08, juoksun lopun sai jopa hengailla kun mitään vastusta ei ollut. Itseluottamus vaan kasvoi ja tuli olo eihän minua voi kukaan ikäsarjani urheilija voittaa.
Vuosi 2017. Välillä pään sisään hiipi ajatus. Kaitsu muista että siellä on vastassa neljä vuotta nuorempia kavereita, ja yhtä nälkäisiä kuin sinä. En antanut tuon ajatuksen vaivata itseäni mutta tiedostin tilanteen. Treenasin yksittäisiä treenejä kovempaa kuin koskaan, mutta jokin oli toisin. En sitä siinä tilanteessa tajunnut, mutta määrät ja perusvauhdit olivat pudonneet vuodesta 2015&2016 (tarkistin tämän nyt TrainingPeaksistä, joka armottomasti näyttää miten on treenattu ja missä kunnossa oltu). Tämä perustason putoaminen johtui siitä, että olin kaikki viimeiset Ironmanit voittanut ylivoimaisesti. Minulla oli ikäänkuin varaa tälläiseen!! Tällainen menestyksestä johtuva harha tulee helposti. Siihen kun lisätään epäonnistunut viimeistelytreeni 2017 Konalla (myrskytuuli) jouduin kynsin hampain taistelemaan podiumpaikasta. Olin siis kisan 3.
Nyt eletään tätä hetkeä. Nämä samat ajatukset jotka olen tuohon teille kirjoittanut, olen käynyt läpi itseni kanssa ja Tuulin kanssa satoja kertoja. Sama juttu kuin 2015, en millään olisi pystynyt edes ilman akillesjänne vaivaakaan kisaamaan tänä vuonna Konalla uudessa M50 sarjassa! Mutta kysymys kuuluukin olenko valmis KohtiKonaa19? Tämä välivuosi avasi silmäni ihan eritavalla. Sain etäisyyttä huippuharjoitteluun joka tarkoittaa että ihan jokaisella treenipäivällä on tarkoituksensa. Samoin sain sen tunteen takaisin millä harjoittelulla menestys syntyy. Se on hyvin yksinkertaista, rutiininomaista ja palkitsevaa.
Vielä ihan loppuun joku tarkoitus tällä kaikella on oltava. Ei yksin rakkaus lajiin vaan paljon suurempaa. Huomenna se käynnistyy KOHTIKONAA19.
