Keskiviikko! Päivän ohjelmana oli kisaan rekisteröinti, eli ilmoittautuminen lähtöviivalle ihan oikeasti. Konalla tämä on melkoinen prosessi, ei riitä että otat numerolapun passia vastaan, vaan allekirjoitat nimesi viiteen eri lappuun, pitää olla hotellin osoite ja puhelinnumero ja ties mitä. Kaikki on kuitenkin hoidettu niin että yli 2000 urheilijaa saadaan tästä prosessista läpi tehokkaasti. Kymmenet vapaaehtoiset ovat paikalla auttamassa ja ohjaamassa eteenpäin. Ennen kuin ehdit kysyä, sinut ohjataan jo oikeaan paikkaan. Ja viimeisenä tupsahdat kisareppu selässä King Kamehameha-hotellin konferenssisiipeeen rakennetusta Ironman-tuubista ulos.
Päivän urheiluosuus hoidettiin ennen rekisteröintiä. Pienet uinnit maauimalassa Johannan kanssa. Treenin päälle vielä viime hetken ohjeistukset valmentajalta, sillä emme ehkä näe Johannaa ennen kisaa. Molemmat urheilijat ovat rennon oloisia, tietävät mitä tuleman pitää, eikä sitä tarvi sen kummemmin jännittää. Kaitsu oli vielä joitakin vuosia sitten aina pinna kireällä kisaviikolla. Se oli tosi ikävää myös minulle, kun tuntui että toinen on koko ajan vihainen. Muutama vuosi sitten tästä kiristelystä päästiin, kun Kaitsu otti jonkin sortin harppauksen sillä kuuluisalla urheilijan polulla. Nyt Kaitsu on vain innoissaan, koska tietää että tulee menemään kisassa hyvin.
Itsevarmuus, se on kuin näkymätön kaveri joka pitää kättä hartioilla koko kisaviikon ja sanoo että olet muuten hyvä jätkä. Kaikilla urheilijoilla ei vielä ole tätä kaveria, mutta jos Konalla onnistuu, sellaisen saa 🙂