7/48

Niin ne viikot vierii. Nyt mennään jo pitkästi viikkoa kahdeksan ja vuosikin vaihtui tuossa viikonloppuna. Nyt ollaan siis ihan oikeasti matkalla KohtiKonaa17! Nimittäin se oli 2015 joulukuu kun ilmoitauduin Ironman Mallorcan karsintakilpailuun Konalle. Silloin se tuntui pieneltä pisteeltä paperilla, 600 päivää, 22kk. Nyt se on muuttunut isoksi ympyräksi, joka on jaettu neljään kahdentoista viikon jaksoon. Ja pian se ensimmäinen jakso on taputeltu.

Ja onhan tässä vuodessa 2017 muutakin tärkeää. Nimittäin tulee tasan 30 vuotta minun ensimmäisestä teräsmieskilpailusta. Kyseessä oli Lalli-lehden järjestämä kilpailu Kokemäellä, jaossa oli oikein rahapalkinnot! Voittajalle tuhat markkaa, ja muistaakseni kolmaskin sai vielä 300 markkaa. Muistan ihan selvästi, kilpailu oli kovatasoinen, Turun Urheiluliitosta oli paikalla Luodot ja kumppanit. Kymmenkunta vuotta tätä järjestettiin ja kisasin siellä monta kertaa. Ei tunnu että siitä ensimmäisestä kerrasta olisi kolmeakymmentä vuotta! Vastahan se oli 🙂

30v

Palataan nyt tähän hetkeen kuitenkin. Ensimmäinen leiri Lanzarotella häämöttää jo helmikuun alkupuolella. Kiva päästä pitkästä aikaa tutulle saarelle treenaamaan. Mutta nyt sitä leirin data-tietoa en tule jakamaan. Vaikka osaa ne tiedot kiinnostaa, pidän ne itselläni. Ne on nyt sillä tasolla, että tiedän mihin on mahdollisuudet. Samalla helpotan omaa painetta täydellisestä harjoittelusta ja suorituksesta. Teen tätä itseäni varten loppujen lopuksi.

rannalla

Kilpailukalenteriin saattaa tulla muutos! Nimittäin Tampereella kilpaillaan erittäin mielenkiintoinen SM joukkuekilpailu sprinttimatkalla: 200m – 8km – 1,5km. Ja tämä on keskellä Tamperetta Ratinassa, iltakilpailuna vielä. Tästä varmasti tulee lähiaikoina tarkempaa tietoa järjestäjiltä. Omassa Aqua Plussan tiimissä on kova hinku päästä joukkueeseen. Aqua Plus Super Sprintit tulevat olemaan myös meidän joukkueiden karsintakilpailuja. Tässä on talvi aikaa spekuloida taktiikoita ja joukkueiden järjestystä.

Nyt kun katsoo ulos, näyttää talvi tulleen. Lunta on maassa ja loppiaisena hiihtoa ohjelmassa. #onewaysport 🙂

to” width=”540″ height=”960″ class=”aligncenter size-full wp-image-671″ />

 

Vastaa