Ironman World Championships 2017

Off-season alkaa olla paketissa. Lepo on tehnyt hyvää mielelle ja lihaksille. Joku voi luulla että en ole levännyt, mutta oikeasti näin on. Treenitunteja on tullut 5-7h viikossa, joista lähes kaikki ilman mitään mittareita. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja nyt aletaan reenaamaan 🙂

Tuolla Facen puolella jo sanoinkin, että on kolme tärkeää asiaa joista tulen tässä blogissa puhumaan: 1. Lepo ja palautuminen harjoituksista 2. Data 3. Lanzaroten leiritykset.

Aloitetaan levosta. Kun tässä joka vuosi tulee ikää lisää, levon merkitys kasvaa ja se pitää ottaa tosissaan. Olenkin löytänyt tähän hyvän tasapainon, esim. jos minulla on kovempi aerobinen harjoitus edessä, pyrin tekemään sen aamupäivällä ja seuraavan harjoituksen teen seuraavan päivän iltapäivällä. Näin maksimoin palautumisjakson. Toinen tärkeä palautumiseen vaikuttava asia on ravinto ja lisäravinteet. Pyrin pitämään kiinni siitä, että saan heti treenin jälkeen hiilarit, proteiinit ja aminohapot. Ja ehkä kovin juttu mistä en pystyisi enää luopumaan, on Norma Tec Recovery Bootsit. Käytän niitä joka päivä 1-3krt 20-45min kerrallaan. Näitä kun kerran kokeilee, jää koukkuun 🙂 Suomessa eikä Euroopassa ole maahantuontia, mutta nettikauppa toimittaa paketin Suomeen reilussa viikossa. Ja tietenkin paalutumisen ydin on hyvä yöuni. Tätäkin pystyy nykyään mittaamaan. Kona 2017 projektin pääyhteistyökumppani on Emfit QS, joka tulee olemaan myös Konan Expossa esillä. Huipputeknologiaa, jolla voin mitata oman yöunen laatua ja sitä kautta palautumista. Tässä viime yön dataa unesta. Kuten palautumisen palkeista näkee, on off-season meneillään, enkä ole rasittunut vaaan valmiina treenikauteen 🙂

2016-11-09

Tästä päästäänkin dataan. Voidaan jopa puhua tieteellisestä harjoittelusta. Tällä tarkoitan sitä, että kaikki ”musta tuntuu”-jutut jäävät pois, ja kaikki harjoittelu tehdään oikein määritellyillä harjoitusalueilla ja vauhdeilla. Tekstinä näyttää itsestään selvältä ja helpolta toteuttaa. Mutta kun mukaan tulee pari muuttuvaa tekijää kuten väsyneet lihakset, huonosti nukuttu yö, energiat vähissä tai henkinen stressi, toteutus alkaa olemaan huomattavasti vaikeampaa. Tässä tulee esille pitkä kokemus, kehon tuntemus ja ennakointi. Ymmärrän miksi teho tai vauhti jossain harjoituksessa ei vastaa ennakkosuunnitelmaa, enkä väkisin puske jos tiedän syyn olevan yllämainituissa asioissa. Olen kaksi vuotta nyt harjoitellut tällä systeemillä ja analysoinut harjoitusdataa jokaisen treenin jälkeen. Tiedän että sitten kun on kova paikka olen huippukunnossa. Tykkään tästä datamaailmasta tosi paljon ja se on varmaan näkynytkin monelaisina käppyröinä facebookissa 🙂 Edellytän myös valmennettavilta mittareiden käyttöä jokaisessa treenissä jotta tulee ymmärrys omasta tekemisestä ja kehityksestä sekä sen mahdollisuuksista.

20160925_125729

Lanzarote. Tämä on itselleni paras paikka treenata. Karu paikka, mutta täydellinen siihen mitä itse sieltä haen. Olen treenannut vuosien varrella Espanjan mantereella, Gran Canarialla, Teneriffalla, Fuerteventuralla ja Mallorcalla, mutta aina palannut Lanzalle. Tulevana vuonna useammin kuin koskaan. Ensimmäinen leiri tulee olemaan helmikuussa. Samalla menen tutustumaan uuteen majoituspaikkaan, jossa toteutamme huhtikuun Aqua Plus IM Campin. Tässä linkki leirin esitteeseen, muutama paikka on vapaana. Jos haet astetta kovempaa leiritystä ja tähtäin on Ironmanissa, tämä on oikea paikka. Luvassa on laadukas leiri pienellä ryhmällä n.15 urheilijaa. Kolmas kerta tulee olemaan syyskuussa, Kona-leiritys. Sen leirin vahvuudesta en vielä tiedä, veikkaan että Johanna lähtee tuolloin mukaan.

villa-paraiso

Kun nämä kaikki asiat pysyvät tasapainossa, minulla on mahdollisuus rikkoa Hawailla 9h aika. Se olisi samalla historiallista vanhimpana Kona-kilpailijana rikkoa tuo maaginen aikaraja. Olosuhteet toki vaihtelevat vuosittain, mutta en epäile etteikö tuo onnistuisi. Siitä antoi osviittaa Mallorcan kilpailu, joka oli elämäni helpoimpia kisoja.

Tästä tämä lähtee. Treenikauden myötä myös blogi aktivoituu. Mukavaa talven alkua, toivotaan että kelit jäävät pakkaselle ja kunnollinen hiihtokausikin saadaan aikaiseksi.

 

 

 

Vastaa