Aattona

No niin. On Ironman World Championship-kilpailun aatto, perjantai. Yöllä nousi ukkonen ja kova sade, heräsin siihen. Vielä aamullakin satoi vettä. Sateesta huolimatta nautittiin aamiainen parvekkeella ja odoteltiin ilman kirkastumista. Pari tuntia vielä sateli, sitten kirkastui ja lähdettiin kohti Kailuaa ja bike check-inniä. Kaitsu ajoi matkalla pienen kympin pätkän, otti viimeiset tuntumat pyörään, katsoi että vaihteet toimii, jarrut sun muut on ok.

Isommissa triathloneissa pyörä ja varustepussit viedään aina edellisenä päivänä vaihtoalueelle. Pyörä tarkastetaan, katsotaan lähinnä jarrut ja kypärä. Konalla tämäkin prosessi on tehty astetta isommin. Tänä vuonna bike-checkinn-jonossa oli kuuluttaja. Jokainen kilpailija sai pienen esittelyn, nimi ja numero, maa ja ikä, ammatti jne riippuen mitä tietoja on itsestään antanut ilmoittautuessaan. Pyörä- ja varustemerkeillä oli muutama teltta jonon varressa. Telttamiehet tsekkasivat onko pyörissä heidän edustamia varusteita ja antoivat pienen lahjan jos oli. Kaitsu sai Shimanon teltasta lippiksen koska Kaitsulla on Shimanon vaihteet ja Dura-Ace-kiekot.

Pyörää ei saa omin päin viedä vaihtoalueelle, vaan mukaan tulee henkilökohtainen saattaja. Perheenjäsenillä ei ole mitään asiaa vaihtoalueelle. Siksi tästä ei ole kuvia vaikka olisi varmasti ihan mielenkiintoista nähdä lähemmin. Kaitsun saattajana oli vapaa-ehtoinen joka oli Kanadasta. Hän oli aivan innoissaan ja tietenkin kova kiekkofani. Ja erityisesti Suomen kiekkofani, koska oli ollut katsomassa nuorten MM-kisoja Helsingissä. Tällaisia hauskoja tyyppejä tulee tänne vapaaehtoisiksi toimitsijoiksi ympäri maailmaa, he eivät saa hommasta palkkaa ja maksavat itse kaikki kulunsa. Lisäksi paikalliset koulut ja muut yhteisöt ovat innolla mukana järjestelyissä. Heille iso Mahalo! Kiitos!

Kilpailun maalialuetta rakennettiin parhaillaan. Nopeasti se nousee, joka vuosi samalla tavalla. Maaliporttikin oli jo paikallaan, vielä matot ja maiden liput loppusuoralle liehumaan, niin ollaan valmiita. Maaliportti tuntui vielä hiukan kaukaiselta ajatukselta. Ennen kuin Kaitsu menee siitä läpi, tapahtuu vielä paljon. Maaliporttia ei kannata tässä vaiheessa vielä ajatella.

Tällä reissulla on moni asia tehty tismalleen samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten. Ja ihan huomaamattakin. Viime kerralla käytiin syömässä kisan aattona “pre-race pizzat”, ja tehtiin nytkin niin. Suolainen kaloripommi on ihan hyvä asia kun edessä on pitkä päivä hikoillen laavakentällä. Pitsa on siinäkin mielessä järkevä valinta, että se paistetaan tulikuumassa uunissa, niin tuskin on ruokamyrkytyksen vaaraa olemassa. Isäni Risto on kova huolehtimaan elintarvikkeiden “kylmäketjusta” joten terkkuja vaan Ripelle 🙂 Pitsapaikka löytyi kämpän lähistöltä, Macaroni Grill Waikoloassa sopi tähän mainiosti. Amerikassa ravintolassa syöminen on kyllä aina ihan mahtavaa. Ruoka on aina todella, todella hyvää, ja palvelu sellaista mitä ei Suomessa saa koskaan. Siihen on tietysti tippikulttuuri syynä, mutta on siinä muutakin. Asenne asiakasta kohtaan, ja pienet jutut. Tässäkin paikassa tehtiin kivasti kun alkupalana tuotiin lämmintä yrttileipää, tarjoilija valmisti pöydässä öljydippilautasen eikä tuonut sitä valmiina keittiöstä kuten Suomessa olisi tehty. Pieni ele, hei mä teen tämän teille tässä nyt, kaatoi öljyä lautaselle ja nappasi essun taskusta pippurimyllyn. Leipä oli hyvää ja niin oli pitsatkin. Loput otettiin iltapalaksi mukaan kun eihän näitä kukaan jaksa kokonaan syödä.

Toinen juttu mikä tässä ravintolassa oli tosi coolia ja kuvastaa jenkkien rentoa suhtautumista ravintolakulttuuriin. Vaikka tämäkin oli ihan tyylikäs italialinen ravintola, oli pöytäliinoina valkoista paperia. Ja pöydällä muutama väriliitu. Tarjoilija kirjoitti alkuun nimensä pöytäliinaan että muistetaan kuka meitä palvelee. Ja sitten sai itse piirrellä 🙂 Lapsille ainakin tosi hauska juttu, ja kyllä aikuinenkin mielellään alkaa jotain suhertamaan tai ehkä kirjoittaa jotain. Kaitsu kirjoitti tietysti #kohtikonaa17 #vahvaatekemistä. Itse raapustin IM-logon ja kilpikonnan eli Honun.

Mitäs nyt sitten? Tunnelma on hyvä ja levollinen, NormaTecin Recovery-painelahkeiden puhinaa kuuluu parhaillaan makkarista. Iltaa vietetään kuten muinakin päivinä, käydään hotellin altaalla, syödään iltapalaa ja käydään nukkumaan. Lupasin vielä hieroa pohkeita. Tähän voisi kirjoittaa nyt jotain draamaa, mutta kun sitä ei ole. Kaikki on ihan kuten ennenkin. Yöllä heräillään 3:30, syödään aamiainen hiljaisuuden vallitessa ja astutaan mustaan tropiikin yöhän jossa sirkat sirittää. Kisapaikalla seuraa maagiset hetket ennen starttia, on pimeää, valonheittimet valaisevat vaihtoalueen, pienellä alueella on tuhansia ihmisiä mutta kuuluu vain hiljaista kuhinaa, pyörien pumput suhahtelee, ja jännitys on käsin kosketeltavaa. Jotkut urheilijat ovat aivan paniikissa, toiset hermoilee ja sählää vielä viimeisetkin hetket ja toiset hiljentyvät omiin ajatuksiinsa. Kuuluttaja puhelee rauhallisella äänellä ohjeita ja pian nousee aurinko. Amerikan kansallishymni. Kello 7:05 Kaitsu starttaa. Päivän nimi on IRONMAN WORLD CHAMPIONSHIP 2017.