3/48

Tänään on tasan kymmenen päivää, ja kymmenen kuukautta Hawaijin Ironman World Championchips kilpailuun. Nimittäin sopii nuo numerot hyvin tähän päivään, kun pitää omatkin harjoitukset onnistua aina kympin arvoisesti.

Marraskuu meni vielä harjoitusrytmiä hakien ja lihaksistoa tottuaen rasitukseen ja siitä palautumiseen. Joulukuu onkin lähtenyt ihan eri meiningillä liikkeelle. Harjoitustunnit ovat jo ihan siedettävällä tasolla ja tekeminen on sellaista ”pikkunättiä” eli vauhdikasta mutta erittäin vahvasti kontrolloitua. Datakielellä tarkoitta käydään välillä Z2, mutta 90% Z1. Paitsi uinnissa:)

Tästä päästäänkin uintitreeneihin. Olen ajatellut nämä viimeiset vuodet, että kun uin sen 10km-15km viikko se riittää sinne ikäryhmäni kärkiporukoihin. Ja kyllähän se on riittänytkin. Uinnin merkitys on kuitenkin ironmanissa vain noin 10% kokonaissuorituksesta. Mutta kun puhutaan Konan uinnista nousee sen merkitys potenssin 2. Olen 2013 ja 2015 uinut juuri siinä niin sanotussa tunnin porukassa, jossa otetaan eniten iskuja vastaan ja annetaan kyllä samalla mitalla takaisin. Energiaa menee ihan hitosti hukkaan. Päätin että ensi vuonna en todellakaan tule tuossa porukassa uimaan. Nyt uinnin osalta näyttää kaikki todella hyvältä, mutta tämä ei riitä. Pitää pystyä vielä parantamaan. Ja tiedän että onnistun siinä.

Joulukuu on lähtenyt todella vauhdikaasti liikkeelle ja hiihtokilometrejäkin on jo takana 82km:) kyl se siitä. Huomenna lähdetään käymään vanhempieni luona Porissa. Ja tiistaina Itsenäisyyspäivänä pääsen pitkästä aikaa n.30v juoksemaan legendaarista Yyterin Keisaripankin dyyninousua ylös, alas. Älkää kysykö mistä nimi tulee, mutta jokainen porilainen sen tietää. Todennäköisesti tulemme tekemään keväällä Aqua Plussan kanssa päiväleirin Yyteriin. Näin tämä legendaarinen nousu selviää pirkanmaanlaisillekin. Oikein mukavaa alkavaa viikkoa ja toista Adventtisunnuntaita. #imtry.

SONY DSC

SONY DSC

 

 

 

Vastaa