Otsikko näyttää hyvin vaatimattomalta:) Mutta se on totta. Olin nimittäin Konalla lokakuussa maailman paras 49+. Tänään siis olen 50+. Minua on tuossa pitkin tammikuuta peloteltu tästä aamusta. Kun nouset tänään sängystä, vähän joka paikkaan kolottaa ja kävely vessaan tuntuu erittäin raskaalta. Olen kaikille vastannut, että niin se on tuntunut viimeiset kymmenen vuotta. Tuossa lauseessa on totuuden siemen. Kun haluan pysyä parhaana, minun pitää joka vuosi tehdä asiat vähän paremmin. Harjoittelu, palautuminen, syöminen ja itse harjoittelun suunnittelu. Ja joka ikinen kerta kauden jälkeen tulee sellainen olo, ettei millään pysty enempään kun kaikki on tehty niin hyvin kuin mahdollista. Mutta se ei ole totuus. Aina löytyy jotakin kehitettävää. Sitten tulee se JOS!…. sinulla on paikat kunnossa.
Olen ilmeisesti saanut sellaiset geenit vanhemmiltani, että ne kestävät vuodesta toiseen kovatehoista harjoittelua. Puhutaan vuositasolla n.900h harjoittelusta. Kova luku selittyy sillä että iän myötä olen joutunut kokoajan lisäämään pk1-ala-alueen treeniä ennen esim. vetot- intervallitreenien eteen. Ennen riitti 30-45min, nykyään 1h-1h30:) Tämä on myös auttanut siinä, että minulla ei ole viimeisen viiden vuoden aikana ollut mitään rasitusvammoja. Ja toivon ettei niitä tulekaan.
Jos mennään ajassa vähän taaksepäin Millenium vuoteen 2000. Olin tuolloin 32v ja velipoika Tomppa 28v. Päivä oli 14.10.2000 edessä oli Ironman World Championship kisa Hawajilla. Molemmat veljekset PRO-lähdössä. Vaikka ensi vuonna seisoisin ylimmällä korokkeella Konalla, tuo hetki on kuitenkin se mikä on ja tulee olemaan minun urheilu-urani upein asia.
Loppuun vielä tiesin että tänään saattaa tulla ”muutama” onnitteluviesti, mutta niitä tuli ja tulee edelleen niin paljon että puhelin meni jumiin:) Kiitokset kaikille, täydellä sydämellä eteenpäin!
