Kilpailut 2018

Tammikuu on jo lähes puolivälissä ja selvästi huomaa että päivä on pidentynyt niin aamusta kuin illasta. Hienoo! Suurimmalla osalla triathlonisteista on kesän kilpailukalenteri jo valmiina niin kuin se on itsellänikin. Poikkeuksena oma on kyllä hyvinkin karu, niin kuin on mieskin;)

Nyt näyttää siltä että tulevana kesänä en kilpaile Suomessa kuin Aqua Plussan SuperSprintti Cupissa. Muutenkin ohjelmassa on vain kolme kilpailua. Mutta yhtä kaikki ne on erittäin kovia ja haluan ehdottomasti voittaa ne kaikki.

  1. Challenge TheChampionship Samorin 1.9-90-21.1 > Tämä on Challenge sarjan Mestaruuskilpailu joka järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran. Voitin kilpailun 45+ sarjan ja sain automaattisesti paikan tämän vuoden kilpailuun. Nythän tilanne on se että kilpailen uudessa ikäryhmässä 50+. Toivon että tänä vuonna saisin kunnon vastuksen sillä 2017 olisin voittanut lähes puolella tunnilla tuon sarjan.
  2. ITU Long Distance World Championship 3-120-30 Fynn> Haluan ehdottomasti kirkastaa mitalia 2015 Motala MM-3. Tiedän jo nyt, että taso astetta kovempi kuin Samorissa. Tämä on myös minun tulevan kesän pääkilpailu heinäkuun 14. Tanskan maalla.
  3. Ironman Barcelona 3.8-180-42.2> Tämä kilpailu herättää edelleen ristiriitaisia tunteita. Kilpailin 2014 Barcelonassa kun se oli ensimmäisen kerran Ironman statuksen alaisuudessa. Meno oli käsittämätöntä pyöräosuudella. Kävi vielä niin surkeasti, että lähdöt oli porrastetusti ja 45+ lähti viimeisenä. Ohitin kilpailun aikana yli 2200kilpailijaa. Nyt onneksi on RollingStart! Jos vuosi sitten menin Mallorcan raskaalla IM-reitillä 9:07. Jokainen voi päätellä mitä tuleman pitää kun pääsen kilpailemaan maailman yhdestä nopeimalla reiteistä. Samalla tämä on karsintakilpailu 2019 Ironman World Championship kisaan. Mutta se on jo uusi tarina.

Siinä ne nyt on nätisti järjestyksessä. Olo on voittava tiedän mitä se vaatii lähtekää mukaan….