Ironman World Championship 2017

Nyt on aika Kona blogitekstin. Haluan heti tähän alkuun kiittää minun tukijoitani #teamkohtikonaa17:

  • EmfitQS unenlaatu, palautumisen seuranta oli yksi avaintekijöitä onnistuneessa projektissa. Varsinkin kun harjoitukset kovenivat koko ajan loppua kohden.
  • Ekocoil kotimaista jäähdytystekniikkaa toimi myös Konalla.
  • Shimano&PearlIzumi sain kilpailla Konalla parhailla välineillä eikä minun tarvinnut antaa yhtään tasoitusta kilpakumppaneille.
  • SupCycles samaa voi sanoa pyörästäni. Näitä aika-ajo koneita ei ole montaa maailmalla, mutta heti alusta saakka tiesin, että tämä pyörä tulee kulkemaan erittäin kovaa.
  • Hoka OneOne juoksukengät joiden ansiosta pystyin nostamaan peruslenkkien vauhtia. Hoka oli myös 18.2% osuudella Konan suosituin juoksujalkine!
  • 2XU parhaat kompressiotekstiilit, märkäpuvut ja swimskin-asut.
  • Wattbike Finland tämä TimeMachine on parasta pyöräilyä sisätiloissa. Samalla se on lahjomaton kunnon seuraaja.
  • Vamsafe Turvanasi on yksi minun pitkäaikaisempia tukijoitani. Vamsafen paja on tuossa kulman takana ja vahvasti mukana.
  • Aqua Plus on yhtä kuin minä ja Tuuli.

Iso kiitos kuuluu myös vanhemmilleni, velipojalle Tompalle. Aina kun me #söderdahlbrothers keskustellaan triathlonista, mennään niin korkealle tasolle ettei sitä puhetta ymmärrä kukaan muu. Eikä tarvitsekkaan. Rakkaudesta lajiin!

Suuri kiitos kuuluu myös teille sadoille faneille. Tai en tiedä ihan tarkkaa määrää, mut paljon teitä on, Facessakin yli 1130! Tiedän että yhdessä juhlitaan tai kaadutaan saappaat jalassa. Tuon lokakuun 14pvn aamuyön tunnit olivat varmasti pitkiä valvoa. Tilanteet kärjen osalta vaihtuivat jatkuvasti ja sitten jäi ne kolme kaveria sinne podiumille: puolalainen, jenkkiläinen ja suomalainen. Eli mennään nyt vielä kerran Kailua-Konan tunnelmiin.

On enää vajaat kaksi tuntia starttiin Kailuan kylä on vielä yön musta. Otsalamput vain vilkkuvat vaihtoalueella kun kilpailijat pumppaavat renkaisiin oikeat paineet ja sitten se tshii 🙂 Minulla oli myös oma pikku lamppu. Kaveri tuli huolissan kysymään saisinko lainata sitä kun ei näe bareja. Lainasin, ja tiesin että sinne meni valo seuraavalle ja seuraavalle huolestuneelle kisaajalle.

Kaikki on kunnossa, vien vielä aamun varustekassin Tuulille. Tämä on kova paikka meille molemille katseet silmästä silmään. Puolin ja toisin, sinun pitää näyttää vahvalta vaikka samaan aikaan jännittää ja pelottaakin vuoden kovin päivä. Minun piti Tuulille sanoa ”älä jännitä turhaan kaikki menee hyvin” mutta olin vaan hiljaa kevyt halaus ja onnen toivotukset.

UINTI 1:01

Kuten joka vuosi, olen lähtenyt lähtölinjan oikeasta reunasta, niin nytkin. Olen aina miettinyt niitä suplautoja jotka pitävät lähtölinjaa kurissa, varmaan joku aina jää sinne laudan taakse. No nyt se olin minä. Tykin pamahdettua sup-kaveri nosti laudan pystyasentoon ja meitä jäi kolme neljä kaveria sinne laudan taakse. Hyvä lähtöpaikka kariutui tuohon sählinkiin ja vesipallouinnilla lähti matka liikkeelle. Pääsin kuitenkin massan oikeaan reunaan ja sain nostettua itseäni uinnin aikana. Tavoite oli alle tunnin uinti, ei se siitä kauas jäänyt 1:01.

PYÖRÄ 4:54

Pyörän alku oli taas vaarallinen ja samalla myös kovempitehoinen. Pyörän alussa on kaupunkiosuus, jossa on heti tiukkaa nousua ja laskua ja 90 asteen käännökset. Tämä on epämiellyttävä osuus, jossa on aivan liikaa vauhtia ja vaaratilanteita kun porukalla on liikaa tunnetta pelissä. Ennen laavakentälle lähtöä sain Tuulilta tiedon että olen noin kolmenkymmenen joukossa. Se tuntui aika huonolta luvulta mutta onneksi sain sen tietää. Ei se yllätys kuitenkaan ollut, kun tiesin että uinnissa olin menettänyt aikaa.

Vanhojen Kona-kisojen perusteella arvelin että laavakentällä meno sitten rauhoittuu. Mutta ei käynyt niin. Luvassa oli pudotuskilpailu, jossa taisteltiin jatkuvasti. Jouduin itse alusta saakka ajamaan limiittitehoilla. Olin etukäteen suunnitellut ajavani 10-15wattia pienemmällä teholla, mutta tajusin että sillä en tule nousemaan mihinkään ja ero kärkeen olisi ollut mahdoton juosta kiinni. Varmasti monelle muullekin kärkikuskille tuli tämä yllätyksenä, ja tuntui että koviakin kavereita hyytyi sinne kentälle. Mitään isoja ryhmiä ei ollut, kuten olin pelännyt. Ajo oli aika puhdasta letkaa, mikä oli näkynyt myös RedBullin tv-lähetyksessä.

Riskillä ajo kostautui viimeisellä 20km sektorilla. Jouduin pudottamaan tehoja 10-15W. Kokeneena triathlonistina tiesin, että jos olisin jatkanut loppuun asti samalla keskiteholla kuin alussa, olisi juoksusta tullut katastrofi. Tässä kohtaa tapahtui näin jälkeenpäin hauska tilanne. Tiesin että olen noussut pyöräosuudella kärkiporukoihin, sen verran tuli selkiä vastaan. Mutta takaa tuli vielä kovempaa yksi oman ikäryhmäni kaveri. Ensimmäinen ajatus oli tarkistaa kaverin pohkeet ja reidet. Onko joku jäätävä tempokuski joka hyytyy juoksussa? Ei näyttänyt siltä, oli ihan sutjakka pitkä puolalainen. Ja sama kaveri juoksi 30sek minua kovempaa, ajoi pyörällä kolme minuuttia kovempaa, ja hävisi uinnissa minuutin ja voitti ikäryhmäni. Siinä se oli se kohtaaminen voittajan ja pronssimiehen välillä. Erot ovat hyvin pieniä. Tämä kyseinen kaveri on tosiaan Puolan 100km tempomestari ja Rothissa 2015 mennyt 8:30.

JUOKSU 3:19

Tiesin Tuulin olevan huutamassa minulle väliaikaa noin kilometrin juoksun jälkeen. Arvelin itse olevani sijalla viisi. Mutta olinkin seitsemäs. Tuli vaihtomoka. Juoksin väärälle pussiriville ja paniikissa meni vähän numerotkin sekaisin, en meinannut löytää omaa juoksupussia lainkaan. Otin minuutin pataan vaihdossa ja menetin yhden sijan. No, juoksu oli heti alusta saakka vahvaa. Maltoin juosta Ali’i Driven maltillisesti, se on tärkeää Konalla. Mutta kuten jo etukäteen tiesin, viimeinen 35min pyörällä oli vienyt parhaan terän juoksusta. Frekvenssi ei ollut sitä mitä tyypillisesti pystyn juoksemaan. Tuuli kommentoi että juoksu näytti alusta loppuun jämäkältä ja ryhdikkäältä, edes lopussa kädet tai lantio ei pudonnut yhtään, mutta frekvenssi oli omituisen hidas ja epätyypillinen minulle. Ja siltä minusta itsestänikin tuntui, tää on nyt tätä alusta loppuun. Kuvaavaa on, että Energylabilta kun tullaan takaisin loivaa ylämäkeä, tiesin että vauhti ei tule nousemaan, mutta ei se kyllä hyydykään. Verrattuna 2015 kertaan, jolloin jouduin taistelemaan lopun 10km romahdusta vastaan.

Palanilla Tuuli huusi ennen laavakenttää: Kaikki muut kävelee mäkeä, paitsi puolalainen! Olin muistaakseni viides tai kuudes, kuusi minuuttia kärjestä, kaikki kärkimiehet oli aika lailla samassa nipussa. Laskin päässäni, että tiukalle menee, mutta mahkuja on vielä. Laavakenttäosuus ja Energylab meni perusmätöllä, samaa jauhamista. Olimme Tuulin kanssa sopineet, että jos menee tiukalle, hän tulee laavakentälle vastaan huutamaan väliaikoja. Tuuli teki yhteistyötä Tompan kanssa, joka välitti tarkkoja väliaikatietoja netistä. Ja tiukallehan se meni. Olin juuri ohittanut belgialaisen juoksukoneen väliaikapisteiden välissä, ja noussut kolmenneksi. Tuuli odotti näkevänsä minut neljäntenä. No kuulin Tuulin huudon, että oot kolmantena, takaa tulee kova juoksija eikä saa yhtään hyytyä! Onneksi en sitä lausetta kuullut. Mutta tosiaan belgialaisella oli kova paikka, sillä hän johti kisaa pitkään juoksussa ja loppujen lopuksi meidän eroksi jäi vain reilu 30 sekuntia. Loppu on historiaa ja draamaa loppuun asti.

Olin etukäteen toivonut että saisin  rauhassa lasketella Palani Roadin alas ja kohti maalisuoraa.  Ei todellakaan. Tilanne oli seuraavanlainen: suomalais-sveitsiläinen kisaturisti, joka oli myös 2015 seuraamassa kisaa Konalla, oli siellä nytkin 🙂 Tapasimme lyhyesti kisa-aamunakin ohimennen ja hän kysyi olenko Kaitsu? Tuulin kanssa he olivat jutelleet 2015 Palanilla. Hän eläytyi kilpailuun kuten itsekin, ja huusi minulle tarkkaakin tarkemmat väliajat vajaa 2km ennen maalia. ”Puolalainen on ihan loppu! Jenkki venyttelee huoltopisteellä etureisiä, sillä kramppaa jalat! Saat varmasti jenkin kiinni vielä!! reilu minuutti eroa, eikä se puolalainenkaan kovaa juokse!”. Ainoa mutta tässä oli se, että olin ihan loppu itsekin. Mutta pakkohan se on repiä kaikki irti mikä lähtee kun tuollaista kuulee. Kiitos sinulle muukalainen, anteeksi kun emme muista nimeäsi! Suuret kiitokset eläytymisestä. Arvostan!

Sen verran oli tiukka loppurutistus, että halusin ylittää maalilinjan selkä suorana. Mutta tuon jälkeen päässä pimeni. Seuraava muistikuva on ensiaputeltasta. EKG-käyrä näytti n35min maaliintulon jälkeen sykettä 137 ja verenpaine oli tosi alhaalla. Oksensin, mitä en ole koskaan tehnyt kisan jälkeen. Halusin päästä äkkiä pois sieltä, mutta eihän ne päästä ennen kuin arvot on sellaiset että pysyy pystyssä omin jaloin. Konalla on EA-teltassa lääkäreitä ja sairaanhoitajia ympäri maailmaa, ja työ tehdään viimeisen päälle. Ääriolosuhteet voivat olla hengenvaaralliset, joten jossiteltavaa ei jätetä. Kun viimein pääsin pois sieltä, ei paljon recovery-alueen ruokailut kiinnostaneet, niin paha oli oli. Hain Finisher-paidan, julmetun kokoisen mitalin ja 100% tiesin mistä etsin Tuulin. Pitkä päivä on ohi. Olotila helpottunut, tein kaiken niin hyvin kuin pystyin. Silti edellä oli kaksi kaveria. Nyt kun kirjoitan tätä blogia, olo on samanlainen, helpottunut. Ja sen takia tänään tämä teksti syntyi.

Kuva: Markus Kemetter