Avasin aamulla parvekkeen oven klo 6:00 ja päivän peli tuli selväksi. Tänään on kova keli, tuulee jo aamutuimaan niin että palmut vaan sähisee. Ja kovin ja tärkein treeni osuu justiinsa tähän päivään. No, kisapäivänä voi olla edessä mitä vaan keliä, joten suunnitelmia ei muuteta. Pakkasin juomia kassiin ja kysyin paljonko tarve on, että tulee oikea määrä: ota kuusi litraa + pullot pyörään reilu 2l. Lisäksi mukaan otettiin jäädytetty vesikanisteri ja monen monta cokista, pieniä vesipulloja ja vielä kasteluvettä ja suolatabletteja. Treffattiin Johanna ja Ossi Highwayn varressa. Urheilijat pyöräilemään ja me suuntasimme Ossin kanssa autolla samalle reitille kohti Hawin kylää.
Reissun ensimmäinen ja paras valokuva otettiin nousun alkupäässä. Kun näin hyvä otos napsahtaa, ei kuvia tarvitse ottaa enempää.
Hawin kylä on Ironman-pyöräreitin kääntöpaikka, ja kisan kannalta oleellinen osuus. Hawin nousu pitää osata ajaa oikealla teholla ylös ja myöskin alas. Ja kisa ei ole vielä siinä. Sen jälkeen on taas uuvuttavaa laavakenttää vielä 50km. Kaikki urheilijat käyvät ajamassa tämän Hawin nousun valmistautuessaan kisaan. Tänään oli vaan ihan mahdoton keli. Hawain kisassa on levykiekon, eli umpinaisen ”pinnattoman” vanteen käyttö kielletty. Syy on juurikin se mitä tänään koettiin. Sivutuuli oli niin voimakas, ettei alamäkeen pystynyt juurikaan ajamaan aika-ajoasennosta, vaan kädet piti olla kahvoissa jotta säilyy ote pyörästä kun tuulen puuska nappaa. Yhdessä kohdassa jossa pysähdyimme Ossin kanssa autolla, puuskat olivat niin voimakkaita etten voinut edes kännykkää kaivaa esiin kuvia varten. Se olisi lentänyt kivikkoon. Meinasi seisaaltaankin lähteä lentoon. Ihmeellisesti Kaitsu ja Johanna kuitenkin tulivat alas ajamalla, vaikka oli hurjan näköistä touhua kun ajetaan tuuleen nojaten ihan kallellaan. Alamäkeen. Lanzaroten tuulissa ajamisesta on ollut hyötyä.
Kaikki tämän päivän triathlonistit eivät selvinneet olosuhteista. Kaitsu oli nähnyt matkalla jo paljon ennen Hawia, kun yksi nainen oli itkenyt pyörä pientareella ja puhunut puhelimeen. Enkä ihmettele, tulisi poru monelta muultakin kun ymmärtää ettei vaan pysty ajamaan siinä tuulessa. Täällä kisaavien on hyvä muistaa, että olosuhteet vaihtelee ihan kisan aikanakin. Tänäänkin kovat tuulet alkoivat vasta vähän ennen Waikoloaa, Kailuan pään ollessa huomattavasti tyynempi. Paluumatkalla hieman ennen Waikoloaa pysähdyttiin taas Ossin kanssa odottelemaan. Näimme kun yhdestä kolmen kuskin porukasta yksi lähti lentoon. En ihan nähnyt mistä tilanne alkoi, mutta yhtäkkiä oli Cervelon P5 ilmassa ja rämähti kivikkoon. Juostiin paikalle ja nainen istui maassa olkapäästä paita rikki ja polvesta tuli verta, onneksi kypärä oli ehjä. Mukana olleet miehet tulivat auttamaan ja yksi auto pysähtyi myös. Nainen oli onneksi päältäpäin suht ehjä eikä halunnut sairaalaan. Hän sai autokyydin ja itse vein toisen miehistä hotellille, joka sattui olemaan samalla suunnalla johon itsekin olin juuri menossa. Piti nimittäin hakea jääpaloja ennen seuraavaa lajia.
Natural Energy Lab, jossa edessä oli 14km juoksua. Äkkiä pyörät autoihin, lenkkarit jalkaan, ja sitten jäitä hattuun. Kirjaimellisesti. Ja laitettiin niitä vähän muuallekin-, housuihin ja topin sisään. Energy Lab on juoksureitin henkisesti vaikein ja kuumin 7km osuus, L-muotoinen tie joka laskee meren rantaan ja nousee sieltä taas ylös. Hot, hot, hot. Nämä juoksivat sen kaksi kertaa. Huolsin autolla juomia ja jäät tekivät kauppansa. Energy Labilta ei viitsi ottaa edes videota kun urheilijat ovat melko ahdistuneita tässä vaiheessa. On jo ajettu pyörää lähes kolme tuntia ja kroppa on kuuma kuin hiilihanko, vatsa hiukan sekaisin ja v*tuttaa. Loppuis jo.
Olipas se taas. Nyt ollaan kämpillä, Kaitsu istuu kylpyammeessa ja minä alan tekemään jauhelihakastiketta ja pottuja. Kuten yksi tuttu joskus totesi: Perunoita kattilaan ja Elvistä soimaan! Rock’n Roll!