Heräilimme maanantaiaamuun neljän jälkeen, mikä sopi hyvin päivän aikatauluun. Aamuksi oli sovittu uinti-treffit Kailua-Konaan klo 6:45, kisan uintipaikalle. Waikoloasta ajaa reilu puoli tuntia ytimeen, eli Kailua Pierille, tuolle kaikkien triathlonistien rakastamalle laiturille. Uintipaikalla oli jo pientä kuhinaa, eurooppalaisia triathlonisteja parveili uikkareissaan ja pian paikalle saapui Johanna. Urheilijoille lycraa päälle ja veteen. Täällä vesi on niin lämmintä, että kisassa ei saa käyttää märkäpukua.
Uinnin jälkeen heitettiin reput autolle, tarkoituksena hakea vielä kahvit uintipaikan viereisestä ABC-storesta. Parkkipaikalla ystävällinen rouva kertoi että autoa ei saa jättää siihen enää ikinä tai se hinataan pois. Hän ei kuulemma tänään tilannut meidän autolle hinausta, koska hän: knows what you guys are doing here. Asia selvä, thank you, ma’am, siirretään se pois. Triathlonisteihin suhtaudutaan saarella positiivisesti, tuohan tapahtuma tänne joka vuosi muutamat miljoonat rahaa. No, auton siirtelyn jälkeen kahvit saatiin ja hetki niistä nautittiin aamun auringossa.
Päivän seuraava ohjelmanumero oli 10km juoksu laavakentällä, eli Queen K-highwayllä. Kaitsu latomaan lenkkaria asfalttiin, ja minä autolla huoltaen. Hyvin meni, ei ongelmia. Laavakentällä näkee tosi vähän juoksijoita, mikä on vähän huono homma kisan kannalta. Kannattaisi tehdä juoksuja siellä missä kisaakin, noin vinkkinä vaan. Toki se vaatii huoltajan mukaan, sillä Queen K on armoton emäntä. Aurinko paahtaa, on pitkää uuvuttavaa nousua ja lisäksi tuulee. Juomaa on saatava tasaisesti tai tulee nopeasti noutaja. Siinä voi mennä myös kisa pilalle jos keittää itsensä yli treeneissä mitä täällä vielä tehdään. Keho muistaa miten sitä on kohdeltu, eikä suostu samaan uudestaan.
Loppuun vielä Avara luonto vastaan amerikkalainen-osuus. Eilen illalla käytiin Waikoloan biitsillä katsomassa auringon laskua. Samalla asialla oli hiekalla kaksi merikilpikonnaa. Konnat makasivat aivan liikkumatta hiekalla, koska heillä ei ole kiire kuten meillä ihmisillä. Joku jenkkimies puhui puhelimeensa ja meinasi kävellä niitä päin. Hän vähän säikähti ja kysyi meiltä tekevätkö konnat kenties kuolemaa tai something? Vastasin että ei, niillä on ollut vaan rankka päivä merellä ja ottavat vähän lepoa. Sitten äijä vaan totesi puhelimeen ou mai gaad, ja puhelu jatkui. Konnat jatkoivat lepoa ja aurinko laski pian Tyyneen Valtamereen. Sen pituinen se.
