Aikaerorasituksen hyvä puoli on siinä, että on viideltä aamulla pirteänä. Huono puoli on, että silloin on vielä säkkipimeää. Siispä rauhassa puuron keittoon ja auringon nousua odottelemaan, se tapahtuu kuuden jälkeen. Aamiaiselta suunnattiin Waikoloa Beachille joka on ihan meidän majoituspaikan lähellä. Kaitsu veteen ja itse rantaviivaa kävelemään.
Uinnin jälkeen Kaitsulla oli ohjelmassa pyörälenkki. Ennen lenkkiä perinteistä pientä säätöä, koska kaksi asiaa oli rikki varusteista: pumppu ja aero-juomapullon tiiviste oli kadoksissa. (tämä kapistus on pyörän keulassa, jotta on helppo imaista juomaa pillistä kun ajetaan aika-ajoasennossa tuhatta ja sataa). Pumpulla saatiin yhteistuumin ilmat renkaisiin, ja juomapullon tiiviste korvattiin hiuslenkillä joka oli tismalleen oikeaa kokoa. Vuotava juomapullo ei vaan käy näissä keleissä, jos ohjelmassa on reilu 2,5h pyörää laavakentällä. Yhdellä pullolla ei sentään matkaan lähdetty, lisäksi oli kaksi tavallista pulloa rungossa.
Huomasin eilen, että meidän majoituksen vieressä on laavakenttää jossa seisoo kyltti King’s Trail. Jonkin sortin polku siis! Lenkkarit jalkaan ja mustaa kivikkoa kohti. Toden totta, historiallinen polku 1800-luvulta ja lisäksi vielä vanhempaa materiaalia löytyi polun varrelta: petroglyfi-kenttä, joita on Konalla kaksi kappaletta. Ja tämä toinen siis meidän kämpän takapihalla. Petroglyfi tulee Kreikan sanoista petros = kivi ja glyphein = kaivertaa. Havain kielellä k’i’i pohaku, eli kuvia kivessä. Petroglyfeistä vanhimmat ovat jopa 1500-luvulta, seassa myös uudempaa materiaalia kun länsimaalainen on alkanut astella tätä polkua.
Paahteessa patikoidessa ja upeita kaiverruksia hämmästellessä esiin nousi yksi sana, kontrasti. Tässä on vierekkäin satoja vuosia vanhaa muinaishistoriaa ja vieressä viimeisen päälle komea golf-kenttä, kaksi eri maailmaa rinta rinnan. Varmaan monikaan tämän kentän golffari ei edes tiedä mitä kivikossa on, ajavat vaan kohti seuraavaa tiitä golfautollaan. Omaa asfaltoitua(!) polkuaan. Tässä kuvassa kaiken lisäksi näkyy kaksi polkua. Jos tähän saisi sellaisen itkunaurua-hymiön, laittaisin.
On selvää että päivän otsikko syntyi tuolla reissulla. Urheilijan polku. Millainen on Kaitsun polku? Lapsena se on alkanut, hiihtoa ja juoksua, ja vanhemmat jotka ovat näyttäneet polun. Kokeilepa tätä, kiva kun löysit! Polulla mukana on kulkenut pikkuveli Tomppa, joka on lähtenyt omalle polulleen kun veljekset löysivät triathlonin.
Lallin Teräsmieskilpailut vuonna -87. Ja paluuta ei enää ollut, vaan oli jatkettava eteenpäin ja etsittävä mitä triathlonpolulta löytyy. Suomen triathlonbuumissa mukana oltiin tottakai! Mutta tämä buumi ei ollut nyt vallassa oleva 2000-luvun buumi vaan se ensimmäinen aalto, 90-luvun alkupuoli, joka hiipui lähes olemattomiin. Mutta muutamat jatkoivat vuodesta toiseen. Kaitsu kiersi Euroopan kisoja, ETU- ja ITU-cuppia. Jos polulle pitäisi laittaa isompia etappeja, niistä merkittävin olisi -95 Nokian Täydenmatkan SM-kisat, ensimmäinen Ironman-matka. Kaitsun aika 9:17. Päämatka oli löytynyt.
Suunnaksi siis Ironman-kisat Euroopassa, ensimmäisenä Lanzarote -97. Seurasi kisoja ja urheiluvuosia toisensa perään. Kaitsu kilpaili pro-sarjassa, kuten veljensä Tomppa. Onnistumisia ja epäonnistumisia, harjoittelua liiankin paljon ja myös vammoja. Hawailla Kaitsu on ollut kaksi kertaa pro-sarjassa, joista viimeinen reissu oli 2008. Tuolloin olin itse astellut Kaitsun polulle mukaan ja olin täällä Konalla ensimmäistä kertaa. Tuohon kisaan Kaitsu päätti lopettaa triathlonin.
Mutta… polulta oli jäänyt yksi haara käymättä. Kaitsulla oli SM-mitaleita kaapit täynnä, mutta täysmatkan SM-kulta puuttui. Mies treenasi puhtaasti sitä varten. Samana kesänä käytiin Espanjan Vitoriassa pitkän matkan kisoissa joista mukaan tarttui jälleen yksi hopeinen mitali. Nokian SM-kisoissa Teemu Lemmettylä ja Pablo Erat pistivät kapuloita rattaisiin, ja Kaitsu juoksi maaliin pronssille. Tavoite jäi saavuttamatta. Tämä oli tässä. Kaitsu päätti ja yritti elää normaalia elämää. Oli kuitenkin vaikeaa elää ilman urheilullista tavoitetta. No äkkiä sellainen keksitään! Mites olis vaikka Tahko MTB 180km? Oli pakko olla tavoite, syy miksi harjoitella. Mitä järkeä lähteä lenkille vaan ulkoilemaan? Kaitsu tuskaili. Valmennustyöt lisääntyivät ja miehellä vatsa kasvoi. Painoa oli yli 10kg ylimääräistä. Ja siitä se ajatus sitten lähti.
Pitäisikö yrittää ikäryhmän maailmanmestaruutta Ironmanissa? Tämä yksi kisa ja se on siinä. Muistan kun Kaitsu esitteli tämän kysymyksen minullekin ja haki hyväksynnän projektille. No joo, ok. Polkua siis jatkettiin aika reilustikin. Tämä olikin vaikea polku, koska tarvittavia eväitä ei ollut. Nimittäin rahaa. Meidän yrityksellä oli tuohon aikaan hankala vuosi taloudellisesti ja mikään ei kiristä pinnaa kuten rahan puute. Kaitsulla on kuitenkin yksi hieno ominaisuus: hän on tarinan kertoja, joka eläytyy omaan urheiluun niin vahvasti että vakuuttaa sillä muutkin. Sponsoreita siis löytyi ja saatiin tarvittava kassa kasaan. Leiritykset järjestyi, ja tarvittava osakilpailuvoitto saatiin Sveitsistä joka nosti itsetuntoa huimasti. Ensimmäinen voitto täydellä matkalla! Kisareissu Konalle, tähän en itse päässyt edes lähtemään mukaan. Ja olihan meillä silloin myös Peppi-koira, joka oli vasta alle vuoden. Sitä en olisi jättänyt mihinkään. Työt on myös jonkun hoidettava, jäin kotiin. Kaitsu lähti Konalle poikansa Samulin kanssa. Kisareissusta tuomisina oli 11. sija. Kotiin palasi mies joka oli ajatuksissaan.
Kaitsulla on draaman kaari hienosti hallussa ja tietää miten yleisö otetaan. KohtiKonaa-Facebook-sivulle tuli päivitys jossa kerrottiin että Hawaille lähdetään uudestaan ja otetaan se mikä miehelle kuuluu! Mitali. Siis mitä? WTF? Luin tämän tiedon siis facesta, ja tällä kertaa minulta ei kysytty mielipidettä. Olen järki-ihminen, ja hetken pohdittuani tajusin että tämä polku on käytävä loppuun. Mies ei saa rauhaa ennen kuin kaikki kortit on pelattu ja katsottu. All in.
Ja tultiin vuoteen 2015, upea vuosi Kaitsun uralla. Huippukunto ja mielenrauha treenaamisessa, ymmärrys omasta tasosta, kunnosta ja harjoittelusta. Konalta hienoin saavutus ikinä, mutta… se hemmetin rengasrikko! Jäätiin jälleen kerran hopealle. HOPEALLE. Nyt minäkin tiesin mitä tuleman pitää. Tulee vielä yksi kisa. One more year. Täällä sitä ollaan, urheilijan polulla. Erona aikaisempiin vuosiin, myös urheilija haluaa että vihdoinkin polku päättyisi. Kävi täällä miten tahansa, polku on loppusuoralla, sillä urheilija on kahden viikon päästä valmis, polku täydellinen.
