#suomicamp

Morjens, takana huikea yhdeksän päivän SuomiCamp. Alkuperäinen suunnitelma oli että leiri olisi ollut viikon pituinen. Mutta muuttuvia tekijöitä tuli matkaan. Kevyen lepoviikon loppuun osui TeiskoTriathlon jossa halusin ehdottomasti olla mukana, kun minua oli yli vuosi sitten sinne pyydetty. Toinen tekijä oli se, että Tommilla oli vapaa sunnuntai ja päästiin yhdessä treenaamaan.

Noh Teiskossa meno oli vaisua, sillä takana oli kova 21 päivän treenijakso ja hivenen vajaat 90 harjoitustuntia. Siis viisi päivää ei tosiaankaan riittänyt kovempaan menoon. Mutta tapahtuma oli jälleen kerran loistava ja erittäin hyvin järjestetty. Voiton vei Olli Miettinen, itse olin toinen ja Tommi kolmas. Kiitokset vielä Teiskon suuntaan!

Kun lauantaina oli isommat karstat poltettu Teiskossa, niin sunnuntaina olikin sitten meno ihan toista luokkaa vahvaa ja rentoa ajoa. Ohjelmassa oli perusmättöä 90km mukana menossa Tommin lisäksi oli Chebicistä Taneli Turunen. Noh ajettiin reilu 90km melkoisen kovassa maastossa 2h15min. Hienointa oli että watit oli 12w kovemmat kuin Konalla 2015 ja syke 10 alempana. Tämä oli todella tärkeä treeni.

Se oli siis varaslähtö:) mutta maanantaista eteenpäin menin sitten ihan suunnitellun ohjelman mukaan. Mitään notkahdusta ei viikon aikana tullut ja EmfitQS näytti joka yö palautumiselle plussaa++.

Sitten uutisia. Tuossa keskiviikon onnistuneen treenin jälkeen sanoin Johannalle. Helkutti kun kulkee hyvin, pitäiskö lähteä Turkuun kisaamaan Challenge tapahtumaan. Nimittäin olenhan tämän vuoden hallitseva ChallengeChampion Samorista. Johanna heti siihen lähde nyt ihmeessä! Noh olin yhteyksissä Turkuun ja minut toivotettiin ystävällisesti kisaamaan Aurajoen rantaan keskelle Turun keskustaa 13.8. Kiitoksia Heikki Jaatiselle ja  Luodon Mikalle.

Vielä pikkuisen tarina jatkuu… Turun kisasta saan tärkeää dataa. Nyt kun kaikki testit näyttävät että pystyisin ajamaan Konalla ftp78-80%. Saisin tuohon vahvistuksen kuuden päivän keventelyllä. Juoksuhan kulkee mutta kuinka kovaa se kiinnostaa myös. Ja vielä yksi porkkana. Saamme kisaan AquaPlussalta parhaan mahdollisen joukkueen kun myös Johanna hyllytti Otepään 70.3 kisan, ja tuleekin Turkuun.  Arttu haluaa parantaa tämän vuoden Joroisten 4.19 aikaan 4.15. Tällä joukkueella lähdemme hakemaan Legendaarisen Challenge Rothin tiimi paikkaa. Turussa jaetaan parhaalle seuralle paikat Rothiin laskemalla kolmen parhaan ajat yhteen, niin että mukana on myös yksi nainen. ei muuta kun meitä haastamaan! Turkuun on enää sata paikkaa jäljellä, joten nimeä listaan vaan!
Kuvassa viime vuoden palkintotunnelmat.

Näin iloisissa tunnelmissa lähden viikon ”kesälomalle” Ensi maanantaina käynnistyy viimeinen 12vko.n jakso josta ei tunnetta ja yritystä puutu. Ensi sunnuntaina enemmän miten tuo loppuhuipennus menee. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!