KohtiKonaa17 on nyt totta

Hassua että reilun viikon päästä käydään Konalla Ironman World Championship kisa 2016, mutta minulla on jo osallistumisoikeus takataskussa vuoden 2017 kilpailuun.

tapsa

Viikonloppuna tosiaan kisattiin Ironman Mallorca joka oli minulle tämän vuoden pääkilpailu. Odotukset oli kovat, sillä koko kausi on edennyt nousujohteisesti, eikä mitään sairastumisia ole ollut matkan varrella.

Lähdimme kisaviikon tiistaina Tuulin kanssa reissuun, sillä halusin tehdä minulle tärkeän lyhyen tritreenin vielä kisareitillä koska olen sen aina tehnyt! Tällä varmistan että kaikki on varmasti kunnossa. Samalla se nostaa myös kisafiilistä. No treenihän meni niin hyvin etten meinnanut housuissa pysyä. Sama fiilis tuli kuin Konalla viime vuonna, pitää olla pirun kova jos minut meinaa lauantaina voittaa!

mallow

Kisa-aamu alkoi kisajärjestäjän sekoilulla. Noin tuntia ennen starttia järjestäjä ilmoitti että saakin uida märkäpuvulla!? Vielä edellisenä päivänä infossa oli annettu märkäpukukielto. No Tuuli lähti hotellilta hakemaan märkäpukua ja minä jäin viimeistelemään pyörää kisakuntoon.

kisaamu

Edessä oli elämäni ensimmäinen uinnin Rollingstartti. Olin katsonut edellisten vuosien tuloksia Mallorcalta niin uinnin osalta kuin kokonaisuutena. Kilpailussa on kova uintitaso (pelko märkäpuku kiellosta) ja ne eurooppalaiset jotka pitävät välivuotta Konalta hakevat paikkaa täältä ensi vuoden kisaan niin kuin itsekin tein. Joten en startannut ihan eturivistä. Se oli kyllä virhe sillä ajauduin melkoiseen pussiin. Mallorcalla rolling tapahtuu jatkuvana virtana pienestä aidan raosta. Ei niin kuin monessa muussa paikassa esim. 6 kisaajaa kerralla 5sek. välein.

No tulipa hyvää uintitreeniä Hawajille. Rantauduin uinnista aikaan 58:04. Itsellä ei ollut mitään tietoa ajasta koska Garmin oli hajonnut kisaviikolla.

Pyörä lähti vahvasti liikkeelle ja tiesin heti ensimmäisistä kilometreistä lähtien että hyvä päivä on tulossa. Wateista ei ollut mitään tietoa, eikä sykkeistä, eikä myöskään nopeudesta:) Mututuntumalla mentiin.

Jossakin 60km kohdalla meitä oli neljä suomalaista samassa sektorissa Dahlman, Setola ja Lampainen. Tämä antoi varmuutta pyörä vauhtiin. Olimme sopineet Tuulin kanssa että hän on huutamassa vähän ennen 90km kohtaa pyörän väliaikaa. Kun sieltä kuului 2:15 olin erittäin tyytyväinen, mutta toinen huuto että olet kympin sakissa vähän laittoi miettimään mitä kavereita siellä edessä on.

sacalo

No matka jatkui Pollencan serpaan n.14km. Tässä oli vähän orpo olo kun ei niitä watteja ollut käytössä. Olin kuitenkin leirillä todella tarkkaan miettinyt millä tehoilla sen ylös ajan. No tunteella mentiin ja kaikki tuntui hyvältä nousun päällä olevan huoltoaseman kohdalla. Nyt vaan turvallisesti serpalasku alas ja vajaat 50km maaliin.

Kyllä lasku tuli turvallisesti alas, mutta viimeinen 30km ajettiin sellaisessa ukkosmyrskyssa että en ole ennen kokenut. Mieleen tuli oikeasti pitäisikö kilpailu keskeyttää hetkeksi. No pahin kohta oli Muron kylässä jossa tie oli muuttunut joeksi. Itse selvisin siitä hurjasta laskusta ja virrasta pystyssä mutta kaikki ei. Edestä lähti yksi kaveri levykiekkonsa kanssa virran mukana yhdessä hujauksessa.. Sektoriajoista näki hyvin kun tasamaa 39km/h oli muuttunut viimeisessä sektorissa 35km/h. Ei rengasrikkoja, ei kaatumisia ja T2-vaihtoalueella vain muutamia pyöriä. Pyöräaika oli 4:54.

Tiesin että Tuuli on huutamassa juoksun alussa sijoitusta. Vähän jännitti että mitä sieltä tulee. No kilometrin juoksun jälkeen näin Tuulin ja sieltä tuli iloisesti oot ensimmäisenä! Huokasin helpotuksesta jess. Sain kyllä kokoajan tietoa Tuulilta tilanteesta. Tuuli taas tietoa Tompalta Suomesta näin se on aina mennyt:) Juoksu tuntui helpolta vaikka kengät painoi varmaan kilon. Vettä tuli koko juoksun ajan ja reitillä oli isoja vesiesteitä. Ero kasvoi kokoajan takana tulijoihin. Ajattelin että vuosi sitten Konalla kärsin niin paljon, että nyt nautin ja fiilistelen tämän viimeisen vajaan kympin kierroksen. Maaliin tulin hyvävoimaisena ja onnellisena. Tein sen mitä pitikin oli ensimmäinen lause mikä tuli ajatuksiin maaliin tulon jälkeen. Maraton meni 3:09 ja loppuaika oli 9:08. Höh olishan se alle ysiin mennyt jos vähän olis vetänyt tiukemmalle. Mutta seuraavassa kisassa sitten.

immallpalkint

Tästä tuli niin pitkä kisaraportti että seuraavassa blogissa kerron miten matka jatkuu KohtiKonaa 2017. Tällä hetkellä olen hyvin onnellinen. Itseluottamus on korkealla, tästä ei voi seurata kuin hyvää. Kiitos teille kaikille lukijoille onnitteluista ja tsempeistä, olette tärkeitä. KIITOS!!

leit

 

Vastaa